#blogi

Vauvakuumetta

Minun pieni tyttöni täyttää pian 5 vuotta. Hän on kuopus, vaikkei haluaisi. Häntä ei ole saanut sanoa vauvaksi sen jälkeen, kun oppi puhumaan. Hän on tahtonut tulla isosiskoksi niin kauan kuin muistan. Hän on kadehtinut kaikkia kavereitaan joiden kotona on vauva. Aika monella on. Hän on ollut jopa valmis vaihtamaan äitiä johonkin sellaiseen, jolla on vauva. Hän on halunnut omia edes vähän meidän kaunista kummivauvaa, joka asuu melkein naapurissa. Hän on halunnut omia edes vähän söpöä serkkuvauvaa, joka asuu Kiimingissä. Harmiksensa heidän vanhempansa eivät ole raaskineet antaa vauvaa meille kokonaan. Hän on pukenut Aate-nukkea (Aiempi postaus nukesta) ja halunnut hämätä isosisarusten kavereita ja heidän vanhempiaan, että Aate olisi oikea vauva. Hän on halunnut, että otamme nuken mukaan kauppaan ja kylään ja toivonut, että minäkin uskottelisin sen olevan oikea vauva. Hän on itkenyt vauvattomuutta. Minä olen itkenyt mukana, sillä hänen surunsa on koskettanut minuakin.



Minä olen onnellinen jokaisesta lapsesta, jotka olemme saneet. Olemme ottaneet ne kaikki vastaan lahjana. En ole potenut läheskään niin suurta vauvakuumetta, kuin kuopuksemme ja muutkin lapsemme isoista pienimpiin, mutta jonkinlainen kaiho on ollut minullakin. Ehkä se tietoisuus siitä, että ikä alkaa olla sitä luokkaa, ettei vauvoja enää niin helposti tule, on synnyttänyt kaipuun  saada vielä oma vastasyntynyt syliin. Meidän kaikki yhdeksän, ovat tulleet niin peräkkäin, että aloin jo ajatella, että tässä ne olivat. Olen tosin nähnyt unia, joissa odotan tai synnytän tai meillä on pieni vauva.






Nyt  näyttää, että kiltti Taivaan Isä antaakin meille vielä vauvan. Olen onnellinen. Olemme onnellisia. Kaikki lapsemme olivat tosi ilahtuneita uutisesta. Voi, miten paljon rakkautta ja syliä hän tulisikaan saamaan. Vanhimmat lapset huolehtivat, että syön terveellisesti ja otan rautaa ja foolihappoa. Nuoremmat käyvät halaamassa monta kertaa päivässä mahaani, joka oikeasti on lähinnä läskiä, sillä vauva itsessään on vielä ihan pieni. He juttelevat hänelle lempeästi. He kyselevät joka päivä, minkä kokoinen se nyt on. Netistä katsomme videoita sikiön kehityksestä. Mieheni kertoi asiasta heti jo vaikka kenelle ja minua on nolotti se, että jos tämä menee kesken, niin joudumme selittämään joka suuntaan, etteipä sittenkään tule.

Minun onneeni sekoittuu huoli. Mietin, miten tämä raskaus menee ja jos emme saisikaan vauvaa, niin miten lapset siitä pettymyksestä selviäisivät. Miten minä? Mietin myös, miten itse voin. Selviänkö synnytyksestä taas? Mietin, että saammekohan vieläkin terveen lapsen. Lapsemme miettivät samaa. Kun yksi mietti, että hän saattaa kuolla tai olla kehitysvammainen. Toiset sanoivat, että Downit on ihania! Olen samaa mieltä, mutta jäin miettimään, että tietävätkö nämä keskustelut jotain, mihin meidän tulee valmistautua. Minä toivon, että kaikki menisi mahdollisimman hyvin. Olen varma, että me kaikki rakastamme häntä. Me rakastamme häntä jo nyt.


Tänään ainakin ultrassa näytti kaikki olevan hyvin.




Zico`s Habitaressa





Olipa mukava viikonloppu tai melkein koko viikko. Habitar on siis nyt ohi. Väsyttää, mutta hymyilyttää. Mun mielestä me saimme sisustettua osastomme kodikkaaksi. Kotoista oli se, että otin mukaan keltaisen keinutuolini. Siinä istuessani, ihmiset hymyilivät hyväntahtoisesti. Olisipa muutama halunnut ostaakin tuolin. En myynyt. Eräs vanhempi herrasmies kehotti meitä äkkiä peittelemään sen, sillä museovirasto saattaisi tulla nappaamaan sen. Totta, se on vanha tuoli, mutten tiedä, miten vanha enkä sitä, kenen valmistama se on.




Habitaressa oli paljon porukkaa ja meidän osastollamme myös. Onneksi en joutunut esittelemään yksin. Sain viettää messut mukavassa seurassa. Otin tällä kertaa mukaani lähinnä akustiikkatauluja. Moni kaikuva koti on nyt tai lähiaikoina korville ystävällisempi. Kiitos kun vierailit osastollamme! Oli tosi mukava jututtaa sinua. Nyt ihan suuta kuivaa.



Yksi yhteistyökumppanini osastoni sisustamisessa oli Zico´s.
Nuo yläpuolella olevat linnut ja kynttilänjalat saivat messuvierailta ihailua osakseen.
Kuvan pöytä on Mööpelin pojilta.


 Meidän osaston piensisustustavarat oli Zico`s:lta. Se on nykyaikaisen sisustuksen aarreaitta.Yrityksellä on kattava nettikauppa ja sen lisäksi kivijalkaliike Kurikassa. Kävimme Habitarea ennen Kaijan, osastoni sisustajan, kanssa valitsemassa tuotteita osastollemme. Löysimme kaikkea ihanaa.

Alapuolella on muutama kuva Zico`s:n kivijalkaliikkeestä. Liikkeen omistaa intohimoinen sisustaja, Pia. Hän on lämminhenkinen ja palvelualtis ihminen. Oli ilo tehdä yhteistyötä Zicosin kanssa! 















Luvassa on muutama muukin Habitarepäivitys vielä.




Puine

Tutustuin yritykseen nimetä Puine instagramin kautta. Näin kuvavirrassa kauniita vanerisia koruja ja kylttejä. Aloin heti seurata heidän instatiliään.  Huomasin, miten tämä yritys pärjäsi Nuori yrittäjä kisassa hyvin. Ensin tämä yritys oli kolmen naisen NY yritys, jota Jasmiina sittemmin jatkoi yksin.




Jasmiina Kolehmainen on puutekniikan opiskelija Lahdesta. Hän suunnittelee valmistaa ja myy tuotteensa itse. Hän  rakastaa luontoa. Se näkyy hyvin hänen tuotteissaan, niissä on luonto läsnä. 

Tämän yrityksen tarkoituksena on tarjota luonnollisuutta sisustukseen vaneristen pienesineiden ja koristeiden muodossa. Kaikki yrityksen tuotteet ovat suomalaisia.




Kun tuli aika miettiä kyltit Habitareen, otin yhteyttä Jasmiinaan. Palvelu oli erittäin ystävällistä ja sain juuri sellaisia tuotteita, kuin halusin. 





Aikaisin aamulla lähdemme pystyttämään Habitareosastoa. Mukana mm. nämä kyltit ja Puine:lta tulee meidän osastollemme myös kattolamput. 

Habitare on siis Helsingin Messukeskuksessa 13. -17.9. Jos tulet sinne, niin tulethan moikkaamaan meitä. Olemme osastolla 3c 40. 







Mööpeli

Viime kesän asuntomessuilla satuin kuulemaan, miten jotkut messuja kiertelevät asiakkaat puhuivat Puusepänliike Mööpelistä. Heräsin heti, oikaisin ryhtiäni ja ilmoitin, että ovat meidän kylältä. Tuli tunne, että melkein kuin ois ittiä kehuttu. Nauroin itselleni jälkikeäteen, että miksihän oli niin tärkeää päästä mainitsemaan, että toki tunnen, ovat poikani luokkakavereita. Mutta niin kait se menee, että jos joku tuttu, omalta kylältä tai omasta kaupungista tai omasta maasta pärjää vaikka urheilussa tai liike-elämässä, niin kyllä sitä myötäonnea väkisinkin tuntee.




Tänään kävin moikkaamassa Mööpelin poikia, Konstaa ja Kallea. He ovat tulossa yrityksensä kanssa Habitareen, kuten minäkin, joten tietysti teemme yhteistyötä. Esittelen muutkin huiput yhteistyökumppanini, mutta ensimmäiseksi tämä Puusepän liike Mööpeli.

On pakko kertoa, ensikohtaamisestani Mööpelin Konstan kanssa. Meidän Petrus oli aloittanut juuri eskarin. Pari päivää eskaria käytyään, Konstan äiti soitti, että pojat olivat sopineet kyläilystä. Konsta tuli siis meille. Hän ei niinkään viihtynyt Petruksen seurassa, vaan porisutti meitä vanhempia pikkuvanhaan ja itsevarmaan tyyliinsä. Meistä oli hauskaa porista häntä ja nauratti hänen juttunsa. Hän kehui kotiamme ja syömisiämme, joten silläkin tyylillä teki vaikutusta meihin vanhempiin. Sanoin miehelleni, että tästä pojasta tulee joku Vesa Keskinen. (en tarkoita nyt Vesan ryvettynyttä julkisuuskuvaa, vaan että maankuulu yrittäjä)

Puusepän liike Mööpeli on seiskaluokkalaisten poikien 4H- yritys. Aluksi pojat tekivät linnunpönttöjä ja muutaman sohvapöydän. Kun talosänky esiteltiin Facebookin Moderni ja Skandinaavinen sisustus- ryhmässä, tilauksia alkoi tulla heille tulvimalla. Yrityksestä kirjoittivat kesällä useat lehdet sekä ja Yle kävi tekemässä juttua heistä. Heitä on helppo haastatella, sillä Konstalla riittää juttua. Uskon, että he herättävät Habitaressa ihastusta taidoillaan, työllään ja markkinoinnillaan. Pojilla riittää työtä. He tasapainottelevat nyt yrityksen ja koulun välillä. Työnteko on heille samalla kaverin kanssa hengailua ja kertovat ehtivänsä myös hölmöillä :). Pojat vakuuttavat tekevänsä jokaisen huonekalun sydämellään.

Meidän osastolle tulee Mööpelin poikien tekemä, minun ja osatoni sisustajan kanssa suunnittelema sohväpöytä  (kuva, sitten kun se on valmis) ja heidän osastonsa seinälle tulee maalaamani taulu, jonka nimi on " Lupaisihan luokseni toistekin tulla, minä ainakin toivon niin..." (Seppo sillanpään lastenlaulusta). Taulussa on talosängyn mallinen talo, jonka ikkunoissa on iloisia valoja. On ilta ja vähän satelee. Saman varjon alla, ei sadekaan haittaa.








Your Piece Of Finland

Kävin heinäkuun lopulla viemässä taulujani Rovaniemelle ihanaan Your Piece Of Finland liikkeeseen. Se sijaitsee Rovaniemen keskustassa Lordiaukiolla. Yrityksen on perustaneet kaksi Riikkaa Rovaniemeltä.





 

Aiemmin heillä on ollut myynnissä korttejani ja vuosikalentereita. Nyt vein uusia korttimalleja sinne ja aika monta tauluakin.






Myymälän sydämellinen Riikka esitteli meille liikettään. Tätä liikettä vaoin suositella design:in ystäville, sillä täällä on kaikkea kaunista ja laadukasta. Tämä liike ei myy krääsää.Pienehkö liike,mutta paljon myytävää. Huippuja lahjaideoita.






 









 

 
 Paljon Suomalaisia tunnettuja merkkejä, kuten  Parikka, Balmuir, Kaino, Vimma, Arabia ja monta muuta.





 ja jotain oikein lappalaista





Siitä on todella pitkä aika, kun olen viimeksi Rovaniemellä käynyt. Meille se näytti aurinkoiset kasvonsa. Aloin jopa innostaa nuoriamme hakemaan opiskelemaan Rovikselle, kun lukiosta pääsevät Peruin kylläkin hetimiten ehdotukseni, kun muistin miten pitkä matka sieltä on Seinäjoelle. Tietysti ajoimme sen jätkänkynttilän yli ja kävimme Ounasvaaran rinteillä ja jätskit nautimme keskustassa.

Samalla pohjoisen reissulla tapasimme monta rakasta ystävää ja -sukulaista. Saimme poimittua hilloja reilusti tai enhän minä arvannut suuntavaistoni kanssa suolle lähteä. Keskityin kehumiseen ja pakastamiseen.










Ope käski

Kukin vuorollaan avaa kotioven ja kaivaa repustaan pinon papereita: "Nää pittää olla huomiseksi"  Oli Helmitunnusten allekirjoitusta, ryhmätoivelappua, terveydenhoitajan lappua ja ne kaikkein kamalimmat; valokuvauslupalaput. Jos joskus tuskailet täyttäessäsi yhtä tai kahta valokuvauslappua, niin muista silloin minua. Se saattaa helpottaa;). Minä täytän niitä kahdeksalle koululaiselle ja yhdelle päiväkotilaiselle (no, ihan vähän liioittelin, sillä isoimmat saattavat täyttää ne itse, mutta minulle jää se allekirjoitus:)). Minun suurpiirteinen tyylini ei meinaa millään mahtua niihin pieniin ruutuihin. Toivon, että digitalisaatio yltää sille saralle mahdollisimman pian ( ja että niillä jäis muistiin vanhat tiedot.)



Lappujen jälkeen he kaivelevat repuistaan kirjat; "Nää pitää päällystää"- vaativat. Yritän sanoa, että se on turhaa muovin tuhlausta, sillä kirjojen kannet ovat nykyisin niin vahvaa ja muovimaista pintaa, että kyllä ne kestävät. "Mutta, ku ope käski." Minä päällystän ja puhkon ilmakuplia. En ole oppinut, vaikka luulisi näin monen vuoden kokemuksella.




Liimaavat vuorollaan jääkaapin oveen lukkarinsa. Ovi on täynnä niitä. Räknäämme, löytyykö joka aamulle joku, jolla alkaa koulu ekaluokkalaisen kanssa yhtä aikaa. Isompi voi jeesata pientä niinä aamuina, jos en ole kotona. Melkein aina olen.  


Opettelevat koulurytmiin huolettoman kesän jälkeen, stressaavat siitä. Eivät saa iltaisin unta, kun pelkäävät etteivät saa unta. Oppivat kyllä rytmiin ihan helposti, tiedän sen vanhastaan, enkä stressaa yhtään. Stressaan sen sijaan koulumatkan turvallisuudesta. Muistuttelen pyöräilemään tien reunassa ja katsomaan risteyksessä tarkkaan, etteivät varmasti jäisi autojen alle. Toivon jokaisen saavan ystäviä. Muistuttelen kertomaan kaikesta kiusaamisesta ja syrjimisestä, kohdistuipa se itseen tai toisiin. Muistuttelen, ettei heistä kukaan syrjisi muita, ei katsoisi halveksien ketään. Rytmiä yritän opetella minäkin tehdä lupauksia terveellisimmistä elämäntavoista;).



Ilmoittavat edellisenä iltana, että lenkkarit ovat liian pienet ja liikkaa on huomenna tai aamulla, että pyörän kumi on tyhjä. Etsivät aamuisin kadonneita kypäriään ja oikeanparisia sukkia. Ja ihan kohta joka syksyiseen tapaan arki alkaa rullata eikä äitikään jaksa hämmästellä täytettävien lappujen määrää.





Minun syksystäni näyttää tulevan mukava ja työn täyteinen:

* Minulla on maalattavana useampi akustiikkamaalaus tilauksesta.

* Elokuun 18. päivä menen Raahen taiteiden yöhön Kahvila Hippuun. Siellä on minun ja Marika Koskimäki- Ketelän yhteisen taidenäyttelyn avajaiset.

* Syyskuun ensimmäiseksi viikonlopuksi minut on kutsuttu Reisjärvelle opiston yrittäjyyskurssille kertomassa yritystarinani.

* Syyskuussa on myös Habitare 13. - 17.9. Sitä odotan ja jännitän. Olen valmistellut sitä pitkään. Olen käynyt Helsingissä Habitarekoulutuksessa ja suunnitellut yhdessä osastoni sisustajani kanssa meille kauniin tilan. Olemme saaneet todella mahtavia ja mukavia yhteistyökumppaneita, jotka esittelen jokaisen blogissani lähiaikoina. Olen saanut myös huiput esittelijät osastollemme ja yhden bloggarin vierailijaksi:) . Tervetuloa siis osastolle 3c40, piensisustus ja taide - osastolle.

*Syyskuun viimeisenä perjantaina taitaa olla vielä tunnelmallinen ja musikaalinen taideilta Oulussa. Se varmistuu ihan pian, joten kerron sitten lisää.

* Uudet kotisivut ja verkkokauppani aukeaa ihan pian.



Auringonlaskun aikaan

Olen miettinyt, että onko muillakin samanlain, kun mulla, että kun vuorokausi vaihtuu tai vuodenaika, niin niissä on jotain taikaa, mikä kiehtoo. Kun talvi vaihtuu kevääksi, kuljen kuin ilmassa. Kun kesäilloissa alkaa tuntua syys, tuntuu haikealta ja kauniilta. Kai se on vähän kaikissa meissä suomalaisissa tämä sama?



Joka ilta ja joka aamu saan ihastua siihen samaan; auringonlaskuun ja auringon nousuun. Kesällä siis ehdin usein nähdä samoilla silmillä niin laskun kuin nousunkin, sillä en meinaa malttaa mennä nukkumaan. Yritän metsästää tauluihini niitä nousujen ja laskujen tunnelmia. Yks ilta oli erikoinen ilma; satoi vettä ja paistoi. Taivas oli kuin purppuran värisessä tulessa. Onneksi mieheni ymmärtää myös näiden laskujen päälle tai ehkä hän ymmärtää enemmänkin sen päälle, että auringonlaskut ovat minulle tärkeitä. Hän hoputti minut äkkiä autoon ja ajeli peltoaukealle, jotta saisin kuvata auringonlaskua äkkiä, ennen kuin on myöhäistä. Vettä satoi ja minä kuvasin auton ikkunaa aukaisten ja välillä huppu päässä hiippaillen.









Meillä ei ole meren rantaa, mutta onneksi on lakeus.
Minä iloitsin, että maalattavanani on auringonlasku lakeudella. Samana iltana se sai hiukkasen verran samoja sävyjä.




Visit Mikkeli

Munsta tuntuu, että Mikkeliläiset ovat hauskoja tyyppejä. Laittavat sellaisia nimiä, kuten Kirkonvarkaus. Se on siis alue, jossa asuntomessut tänä vuonna ovat. Oheiskohteiden nimet ovat puolestaan Kenkävero ja Naisvuori. Nimiä, jotka jäävät mieleen ja takuulla niillä on jokin historiallinen merkitys.

Kenkäveeronimen historiasta on monta selitystä. Erään tarinan mukaan entisajan savolaisilla oli tapana panna silloisessa kenkäveron saaressa kengät jalkaansa kirkkoon mennessään ja riisua ne taas kirkosta palatessaan. 

Ennenvanhaan, kirkkoon tultiin usein veneellä. Mikkelin Kirkkopuistossa sijainnut kirkko näkyi kauas. Kerrotaan, että se hävisi venematkalaisilta näkyvistä Kirkonvarkauden sillan kohdassa. Kirkko meni piiloon ja siitä tuli nimi Kirkonvarkaus.

Tarinan mukaan silloisen Mikkelin kirkonkylän vanhimmat naiset kiipesivät Akkavuorelle ja nuoremmat Naisvuorelle nähdäkseen monen kilometrin päässä olevasta taistelusta. 






Olimme Mikkelissä melkein koko perheellä. Kaveriperheenämme oli Metsolassa Riitan perhe.
Majoituimme vaunuinemme Mäntyrannassa. Se on edullinen paikka. Lapsemme viihtyivät hyvin, koska saivat uida ja saunoa. Alueen rakennukset ovat vähän ränsistyneitä, muttei se meitä haitannut. 

Tämä oli pieni, parin yön reissu. Ensimmäinen ilta oli kaunis. Saunoimme, uimme, istuimme nuotiotulilla ja ihailimme järvimaisemaa. Seuraavan päivän satoi aamusta iltaan. Onneksi messujen mediapäivä oli aurinkoinen. Minä ja Riitta tutustuimme messuihin ja perheemme keskittyivät uimiseen.







Kaunis kesäilta. Väsyttää, mutta ystävän kanssa on niin kivaa, ettei malta mennä nukkumaan.



Hauskojen nimien lisäksi hauskan vaikutelman Mikkelistä antoi Kyyhkylän kartanon Navettagalleria, jossa on Ritva Nurmen taidetta. Tämä paikka oli hupaisa ja innostava. 

Navettagallerian kierrätysmateriaalista tehdyt hahmot ovat hurmaavia. Mehupullot muuttuvat mummeleiksi, lattiaharjat vuohenpääksi. Hauskaa, miten inhimillisiä ovat arjen esineet. Tämä taiteilija näkee kai maailman lapsen silmin. 















Kenkävero on alue, jossa on käsityöläisten puoteja. 










 Täällä tapasimme korujen tekijän Kirsi Mannisen. Hänen Little Big Woman koruilla on tarinansa. Näiden sormusten nimi on Otava, sormuksen kivet muodostavat otavakuvion.




Nämä värikkäät kuosit on suunnitellut Hilge, eli Elisa Hillgen. Hän on sisutanut yhen messukohteen 17, Ainoa Villa Helkan.

 Ihastuin tähän Paula Ruuttusen keramiikkaan. Jokainen kuppi ja kannu on yksilö.





 Samasta tilasta löytyy myös Pauliina Hukkasen kauniita kierrätysmateriaalista valmistettuja koruja.



Kalaparkki  on yritys joka valmistaa tuotteita kalan nahasta. Näiden tekijä on Ossi Kumpulainen. Aika hauskoja ja tyylikkäitä lompakoita. 

 

 Pauliina Rundgrenin työtila ja tuotteiden myymälä sijaitsee myös Kenkäveron alueella.
Hänellä on myynnissä kauniita koruja ja sisustustavaraa. Tämä hylly on tämän kesän uutuus.




Kotia palatessamme, olen jatkanut tällaista maalausta, jonka aloitin kesäkuun lopulla. Tässä taulussa sain jatkaa järvimaisemafiilistelyjä. 




Jatkoin myös tällaista isoa ( 100x150cm) koivutaulua, joka tulee myyntiin verkkokauppaani, kun sivujen uudistus on saatu tehtyä. Toivottavasti minulla on uudet sivut elokuun loppuun mennessä.