perjantaina, elokuuta 19, 2016

Sellassa

Olipa mielenkiintoinen päivä!
Lähdin heti aamulla Kurikan Jurvaan Sellaan. Sen kahvilaan oli pyydetty maalauksiani näytille, sillä
kahvila on saanut juuri uuden sisustuksen. Sen pintoja on muutettu ja kahvilan keittiötä on uudistettu. Sisustussuunnittelija Heidi Risku on suunnitellut tämän uudistuksen. Hän ajatteli, että tauluni voisivat sopia hyvin uudistettuun kahvilaan. Tauluni ovat esillä Sellassa peräti jouluun asti. Käyn välillä vaihtamassa tauluja. Täyyhän sinne saada talvitunnelmaa ja sittemmin jouluakin....








Jurvan Sella on mielenkiintoinen paikka. Se on valtavan iso modernia puuarkkitehtuuria edustava rakennus. Joka on paikallisten kirvesmiesten taidonnäyte ja samalla Jurvalaisen puuosaamisen näyteikkuna.

Kaupungin komeimmassa juhlatalossa voi järjestää monenlaisia juhlia pienistä aina yli 100 henkilön juhliin saakka. Kahvilassa on 80 asiakaspaikkaa ja paikkoja voidaan tarpeen mukaan lisätä aulatilan puolelle. Sellassa voi myös vuokrata kokoustiloja.










Heidi kierrätti minua talossa ja kertoi puutaideteosten taustoista. Mielenkiintoista ja kaunista! Puhtaita selkeitä linjoja ja koukeroista koristeellisuutta. Kalustetyylejä eri vuosikymmeniltä/-sadoilta.





Kaikkein mielenkiintoisinta oli tutustua veistosaliin. Siellä työskenteli taiteilija, opettaja Mikki Paajanen. Hän oli tekemässä par aikaa puutaideteosta. Taitava mies! Minäkin sain kokeilla veistää puuta. Olen varma, että innostuisin itsekin tuosta (kin ) lajista. Jurvassa järjestetään kursseja, joilla opetetaan puuveistosmaalauksia. Ehtisinköhän osallistua?





Olin vaikuttunut tuosta puutaiteilusta. Ehdin illalla vielä koulun penkille.  Huomenna jatkuu grafiikan opetus ja illalla synttärijuhlat saaristossa:)








lauantaina, elokuuta 13, 2016

Aurinkoa muistellen







Vilahtiko tämä kesä kaikkia kesiä nopeammin? Sateiset päivätkö tekevät olosta vielä syksyisemmän, kuin olisi aihetta? Tavallisesti rakastan elokuuta, mutta miksi se nyt tuntuu vääränlaiselta?

Syysillan hämärissä olemme katselleet alkukesän aurinkoisia kuvia. Olemme kaivanneet Espanjan auringon lämpöä.


Meidän kokoisen perheen oli kätevintä vuokrata talo lomamme ajaksi. Vuokrasimme sen espanjan-loma.fi:n kautta. Hiukan epäilytti, että mitä jos jouduimme huijarin kynsiin ja koko taloa ei ole olemassakaan. Siellä asuva tuttumme kävi tarkistamassa, että talo on ja tiesi kertoa, että kyllä siellä vuokralaiset vaihtuvat. Kaikki toimi kuten piti. Auton vuokrasimme malagacar.com:sta . Senkin suhteen kaikki sujui, kuten piti. Auto tuli kyllä tarpeeseen ja loi mukavasti mahdollisuuksia tutustua eri kaupunkeihin Fuengirolan ympäristössä. Aion tehdä vielä yhden postauksen, jossa kerron kaupungeista, joihin teimme päiväretkiä vinkiksi niille, jotka suunnittelevat matkaa samalle seudulle.




Kotikatu aamuvalossa

Kotitalomme portaat



Kotiallas ja näkymät

Talo oli Fuengirola Torreblancan alueella. Talossa oli kolme makuuhuonetta yläkerrassa. Alakerrassa olivat keittiö ja olohuone. Naapureita ympärillä, mutta siellä kaikilla on niin korkeat aidat, ettemme nähneet heistä vilahdustakaan. Eivätkä he meistä, mutta kuulivat kyllä, sillä pihalla oli oma uima-allas, jossa lapset veittivät kaiken sen ajan, mikä olimme "kotona". Aloimme kutsua sitä kodiksi melkein heti.  Ystäväperhemme majoittautui muutaman kilometrin päässä. Emme nähneet heitä joka päivä, mutta melkein. Teimme kaikki retket yhdessä. Tämä oli tosi hyvä järjestely, että vietimme molemmat perheet aikaa keskenämme, mutta oli hauskaa tehdä retkiä yhdessä tai käydä toistemme luona iltapalalla. Lapset leikkivät tosi hvyin yhdessä, joten kiukkukohtauksia ei juuri tullut.





Muutamat torakat loivat matkaamme ainoan varjopuolen. Näime kolme kappaletta niitä alakerrassamme (nukuimme yläkerrassa). Ovat aika isoja ja erittäin iljettäviä. En ole koskaan aiemmin nähnyt torakoita, vaikka olemme jonkin verran reissanneet. Yritin pitää hermot kasassa tämän asian suhteen ja onnistuinkin omasta mielestäni ihan hyvin (perhe voi olla toista mieltä). Toki nettiä selasin useampana iltana, että miten varmistamme, ettei niistä joku kipitä matkalukkuumme ja asettaudu kodiksi. En myöskään suostunut menemään iltaisin alakertaan yksin. Myrkytimme muutamana iltana reittiä, jossa olimme ne nähneet. Sen jälkeen niitä ei näkynyt.










Kulkiessamme suuren perheemme kanssa, saimme tahtomattamme paljon huomiota. Tuplasti sitä tuli, kun kahtena suurperheenä. Kaikki huomio, yhtä suomalaista vanhempaa rouvaa lukuunottamatta, oli positiivista. Lapsista tuntui varmasti yhtä kivalle, kuin meistä vanhemmista, kun heitä ihasteltiin ja meille peukutettiin, että mahtavan iso perhe. Huvittavaan tilanteeseen jouduimme Japanilaisturistien kanssa (pari bussilastillista).  He unohtivat paikalliset nähtävyydet meidät nähdessään. Alkoi armoton kameroiden räpse Japsilaiseen tyyliin. Jakoivat pieniä pussukoita, joissa oli karkkeja ja keksejä.







Kaikin puolin Espanjassa oli helppoa olla lapsipeheenä. Fuengirolassa varsinkin, kun jos siellä tarvitsisi lääkäri tai apteekkipalveluja, niin niitä saisi suomenkielellä. Vältyimme lääkärikäynneiltä.
Heräsin aamulla hyvillä mielin vahtimaan lapsia altaanreunalle, kun heti aamusta oli niin lämmin. Kotioloissa olen aamu-uninen. Minun kevääni ja kesäni oli muuten aika työteliäs, joten tämän loman merkitys korostui entisestään. Onneksi voimme kuvia katsellessamme palata monta kertaa Espanjan lämpöön. Toivottavasti joskus vielä oikeastikin.









Tämä laulu tuli Espanjassa mieleeni, joten opetin sen tytöille siellä. Itse opin sen lapsena koulussa.

perjantaina, heinäkuuta 29, 2016

Isoja ikkunoita





Voisin kirjoittaa Kohtaamisia osa2 postauksen, sillä niin mukavia ihmisiä olen tavannut. Heitä on tullut joka puolelta Suomea. Ovat käymässä asuntomessuilla ja samalla poikkeavat kesägalleriassani. Tykkään!

Kun pojalla ei tahdo riittää sorminäppäryys hattaran pyöritykseen, hän keksii keinot...


Lumilapset aikoivat olla ensin kaksi viikkoa, mutta jatkoivat vielä muutamia päiviä sen jälkeen. Heille on tulossa syysmallistot, joten niissä riittää nyt kovasti töitä. Täältä näet, mitä ihanuuksia heille saapuu. Vähän hömelöltä tuntui, kun tuli yhtäkkiä niin paljon tilaa. Vähän haikealtakin, kun olin niin tottunut höpöttelemään Heidin kanssa. Pikkuipanat pääsivät muutamaksi tunniksi mulle juttukaveriksi Heidin lähdön jälkeen. Olivat ensin ihan innoissaan, mutta hetken päästä jo valittivat, että täällä on tylsää.

Taulut sain paremmin esille, kun lasten vaatteet lähtivät. Se on kiva juttu.  Tämä on kyllä kaunis tila, kauniit, isot ikkunat.





Olemme tehneet Marika Koskimäki- Ketelän kanssa muutamia yhteisprojekteja ja lisää on tulossa...
Tässä on mun tekemä maalaus, jonka päälle Marika tekstasi taulun nimen. Ihailen hänen taitojaan. Tämä taulu on puhuttanut ihmisiä. Toiset tykkäävät tosi lujaa ja toiset ärsyyntyvät. En aio tekstauttaa kaikkia taulujani, mutta tykkään kokeilla uutta ja testailla juttuja.





 Tämä tilaustauluna teetetty koivutaulu lähti tänään kohti uutta kotia.



Tätä tilaustaulua olen maalaillut muutaman viikon melkein joka päivä jatkanut tätä. Taulun tilaaja,  on käynyt katsomassa taulua jo useamman kerran. Siksikin tämä on tuntunut erityiseltä maalaukselta. Ja meri, sitä vaan on niin ihanaa maalata. Olen melkein luullut olevani merellä tätä maalatessani. Meri-ilmasto kylläkin on puuttunut. Ei tuulesta tietoakaan.
Minulla on toki hyvät tilat maalata Torikeskuksessa. Isot ikkunat tuovat valoa, mutta myös lämpöä. Siis kuumuutta. Viluisena ihmisenä kuumuus häiritsee todella harvoin, mutta nyt on ollut muutama tukala päivä.

Sitäkin olen miettinyt, että olen niin tottunut siihen, että maalaan kesät ulkona, että olenkohan muistanut olla siitä riittävän onnellinen? Siis siitä, että saan kesällä olla pihalla kaiket päivät perheeni kanssa. Voisihan minulla olla hyvinkin työ, jossa joutuisin olemaan kesälläkin sisällä. Tämä kesä on monella lailla erilainen.  Olemme tottuneet viettämään karavaanarielämää ja kesäperineteisiimme kuuluu reissu Kuusamon erämaamökille. Lapset kapinoivat, koska se jää tänä kesänä väliin.
Se hyvä puoli on kotona ollessa, että mies saa rakennettua saunamökkiämme pikkuhiljaa.  Marjahullut lapsemme rähveltävät metsässä. Metsä alkaa meidän pihasta.





torstaina, heinäkuuta 21, 2016

Kohtaamisia

Vähän on meinannut vetää mieltä mankeliin, kun olen vintannut pyörällä tihkusateessa töihin. Aurinkoisiakin päiviä on ollut, mutta kuin tahallaan on pudotellut pisaroita just mun menomatkalle.







Perillä sitten on ollut aivan ihania kohtaamisia!  Monia samalle päivällekin. Juttelua, naurua ja muutamia kyyneleitäkin.  Joku ihana ihminen on järjestänyt ystävälleen yllätyksen kaupassamme. Niin lähti onnellinen enkeli ystävän mukaan.  Eräs ihminen kävi kertomassa, miten muutama vuosi sitten maalaamani taulu on heille yhä rakas. Joku alkoi kertomaan tunteista, mitä taulut herättävät ja kertoili siinä samassa elämänsä tarinaa. Kaukaisia sukulaisiakin on poikennut matkallansa kesäkauppaamme katsomaan ja muitakin mukavia vieraita satojen kilometrien päästä. Ihan hirviän mukavia päiviä siis.






En malttanut olla houkuttelematta yks päivä Lumilasten asiakasta kuvaan, kun hänen lettinsä ylettyi maahan asti! Lettiä on siis yhtä paljon, kuin Vimman lettitunikassa.





Monta taulua on lähtenyt uusiin koteihin. Monta vielä odottaa oikeaa kotia. Tilaustauluja olen sopinut sen verran, ettei minulle ole luvassa työtöntä syksyä. Se on hyvä se.



Iltaisin kotona olen ollut aika väsynyt, sillä on niin iso harppaus siirtyä mökkiytyneestä maalarista kauppakeskukseen. Sosiaalinen elämä, niin mukavaa kun se onkin, ottaa voimille. Näyttää siltä, että lapset ovat tottuneet työelämääni, sillä entisten pitkien jäähyväisseremonioiden (esim. 15 min soittotuntikuskaukseenkin lähdettäessä) ovat vaihtuneet iloiseen halaukseen.











tiistaina, heinäkuuta 12, 2016

Ujoudesta




Olin pienenä aika ujo. Kotona en tietystikään ollut ujo, vaan sain kuulla usein isosta äänestäni. Vieraita aikuisia kohtaan olin ujo. Vastasin hyvin hiljaisella äänellä, jos joku kysyi minulta jotain. Silti en ole ujo esiintymään. En ole ikinä ollut. Vaikka jännitän, niin pystyn ihan helposti pitämään puheen. Muistan elävästi ekaluokalla, miten hiljainen olin, mutta pystyin ihan helposti puhumaan luokan edessä. Kasvun myötä ujous väheni, rohkeus lisääntyi. En pidä nykyisin itseäni juurikaan ujona, mutta joku ujous minun sisälläni silti on.



Se on vaivannut minua viime päivät, olenhan nyt asiakaspalvelutehtävässä. Koen, että minun pitäisi olla reippaampi. Minua hävettää, kun ihmiset katsovat taulujani, vaikka olen hyvin mielissäni, kun joku kehuu niitä kauniiksi. Menen kehuista ihan sanattomaksi, vaikka epätoivoisesti yritän keksiä jotain sanottavaa. Minä, joka olen kuitenkin muuten puhelias. Toisinaan liiankin puhelias.






Muutama vuosi sitten, kun taulujani ostivat tuttavat ja heidän tuttavansa, aloin miettiä toiminimen perustamista. Keskustelin siitä taiteilijaveljeni kanssa. Selitin veljelleni etten kuitenkaan laita taulujen kuvia faceen. Se olisi liian noloa. Siinä olisi myös se vaara, että joku ajattelisi minun ajatteleva olevani jotain. Veljeni kuunteli rauhallisesti hymyillen ja selitti, että jos aiot tänä päivänä tehdä tällaista työtä niin sinun täytyy näkyä somessa.

Sen keskustelun jälkeen ylitin häpeäkynnykseni ja latasin yhden tauluni kuvan Facebookkiin ja häpesin! Olin ihan naama punaisena ja veranpaineet kaakossa. Siitä se lähti.  Perustin pian Keltaiselle keinutuolille oman facebooktilin ja aloin kirjoittaa blogia. Hyvin harvoin nykyisin ehdin miettiä, että mitähän minusta ajatellaan. Elämä on liian täyttä itsensä miettimiseen. Paitsi tulipahan vaan mieleen, näinä muutamana päivänä Gallerian ts. pop up kaupan pitäjänä:)






sunnuntaina, heinäkuuta 10, 2016

Aurinkokin vilahti

Ihan alkuun vinkki ASUNTOMESSULIPPUARVONNASTA .
Saimme nimittäin vieraaksemme Pop up kauppaan "Talosta koti " bloggarin Lyden. Oli tosi kiva tavata hänet! Heidän kauniissa kodissaan on iso akustiikkamaalaukseni. Sain vierailla heillä viime kesänä, kun vein taulua heille. Silloin koti oli vielä vähän kesken silloin, mutta nyt olen nähnyt kuvissa, kun koti valmistui ja miten raikkaasti se on sisustettu.



Eilen illalla olin menossa nukkumaan. Kuopus tuli kainalooni ja huokaisi: "äitin yöpaita haisee niin ihanalle. Aina, kun mulla tulee itekettävä olo, meen sun kaapille haistelemaan yöpaitaa. Sit se paha mieli menee pois." Tuli kyyneleet silmiin, vaikka naurattikin. Olenhan ollut poissa kolme pitkähköä päivää pop up kaupassamme. Lapsilla on vähän vaikeaa sopeutua poissaolooni, vaikka oma isä on heitä hoitamassa.



Olin Asuntomessujen lehdistöpäivässä torstaina. Tässä muutamia kuvia yksityiskohdista.



 On graafista, pelkistettyä mustavalkoista... Nämä kuvat talosta "Cubo".

 ...ja koreilevaa kartanomaisuutta...   Sitä löytyy runsaasti "Villa Tangosta".


 Tämä Konton akustiikkataulu on HP Duudsonin kodista, Hartmankoti Ankkurista.








 Hartmankoti Salmiakin on sisustanut Elina Ristimaa. Tästä kodista löytyy taulujani.

Tämän kodin lastenhuoneista löytyy Lumilasten myymiä vaatteita. (Gugguu ja Papu)

 Harmaan eri sävyjä vaaleanpunaisella höystettynä. Tykkään.


Nuoren tytön huoneessa kiva kuvakollaasi kohteessa "Pikkuusen paree".






Tämä ihanan nukkekoti löytyy Jämerä kivitalosta "Lakeuden kutsu". Nukkekodin on  tehnyt Riitta Kellosaari miehensä kanssa. Riitta on tuttu Metsolassa blogistaan. Riitalla on uusi yritys, Omin,  joka valmistaan kodintekstiilejä, tarjottimia ym. 







 
Nämäkin ihanat yksityiskohdat löytyvät Lakeuden kutsu - talosta.

Messut avautuivat yleisölle perjantaina. Väkeä oli ollut paljon sateesta huolimatta. Tangoillakin tuntuu olevan porukkaa, vaikka on ollut niin harmaata ja sateista.

Tänään paistoi aurinko pitkästä aikaa! Iloitsimme siitä ja katselimme gallerian ikkunasta toria. Se näytti hyväntuuliselta.









Tänään tohdin ottaa maalit ja pensselit ja aloin maalata tauluja kaupassamme. Tila on ihanteellinen maalaamiseen valoisuutensa vuoksi.  Silti tuntui vähän hävettävältä maalata asiakkaiden nähden. Maalasin silti.



Messuvieraat, sydämellisesti tervetuloa Seinäjoen Torikeskuksen yläkertaan Pop up kauppaamme!


ps. Näistä kohteista löydät taulujani: