Asuntomessujen Lammi-kivitaloon tauluja

 
 
 
Sain ilokseni maalata Lammi kivitalon (kohde numero 11) taulut. Tähän kohteeseen toivottiin voimakkaampia värejä ja viitteellisiä aiheita, vähän abstraktimpaa taidetta. Talon sisustaa sisustuskeskus Sella. Tästä teen vielä oman postauksen, kun saan kuvia.

Keskiviikkona lähti taulukuorma koti Jyväskylää. Talon sisustajat  Kirsi Yli-Ilomäki ja Heidi Risku kävivät hakemassa taulut. Pari isompaakin tauluakin lähti, joten jännitimme, mahtuvatko ne heidän autoon vai pitääkö minun lähteä omallani perään. Mahtuivat ja seuraavana päivänä sain yhden kuvan whatsAppiini ja viestin, että taulut näyttävät sopivan sinne. Miten riemukas olo!
 
 
Sain kuulla, että toinenkin bloggari on päässyt tutustumaan toiseen Jyväskylän asuntomessukohteeseen, jossa on taulujani. Siihen hirsitaloon. Olen jo aiemmin maininnut, että Modernisti kodikas- blogissa on juttua. Sen lisäksi hyvin kuvin varustettu juttu oli Life and Decoranting blogissa.
 
 
 
Tänään, Lauantaina 17.5 klo 14-15 on Seinäjoella, Auneksen kylässä taloesittely, jossa on samalla taidenäyttelyni. Lisää tietoa Täältä


 
 
Olen saanut maalattua paljon. Myös päivällä. Lapset ovat leikkineet ihmeen sopuisasti. Pieninkin osaa jo leikkiä vuoroleikkiä ja roolileikkiä. Se on aina yhtä ihmeellistä.  On hämmästyttävää, että puolitoistavuotias osaa leikkiä vauvaa, kissaa, koiraa, vauvan hoitajaa, kissan hoitajaa, koiran hoitajaa, ruoan laittajaa, kännykällä soittajaa, viestittäjää...


 
 
 
 Hain Airan taiteesta taas Isoja pohjia. Olen onnellinen suuren, valkean kankaan äärellä. Saan aloittaa uuden työn. Olen maalaamassa lapsia pellon laitaan, lapsia leikkimään pihamaalle, vaalean valoista tunnelmaa, koivun runkoja, satamatunnelmaa ja hevosiakin (jos osaan). Näistä kuvia myöhemmin.
 
Mielessäni on myös kauan sitten saatu blogin kautta idea Italialaisesta maaseututunnelmasta. Senkin aion maalata...


Ei kommentteja

Kiitos kommentistasi!