Tiistai-ilta takkatulen ääressä

 

 

 

 

 
On tavanomainen tiistai. Olen nimennyt sen hiljaiseksi tiistaiksi. Olen kotona melkein yksin (yksi kokeeseen lukija jäi tällä kertaa kotiin). Tiistai-iltaisin olen erittäin tehokas työihminen. Siivoan, maalaan ja saatan istahtaa koneenkin ääreen. Takkatuli on vakioseuralaiseni. Tänään laitan materiaalia tuleville kotisivuilleni. Ne aukeavat, kun olen saanut laitettua riittävästi kuvia, eli aika pian.
 


Postiin lähti tänään pino kortti- ja kalenteritilauksia. Tämä enkeli lähti myös postin mukaan. Suuremmat taulut tapaan lähettää Matkahuollon mukana.

Tänään sain yhden tilauksen mukana ihanan viestin. Se meni jotenkin näin:
"Kettu ja talitintti" -kortin kettu on vienyt palasen sydämestäni. Se ilme! Tämä kettukortti on meillä jääkaapin ovessa muistuttamassa lempeydellään tärkeistä asioista.
Kiitos siitä."

Jotain tällaista yritin maalatessani taulullani kertoa. Tässä se oli sanoitettuna aivan huipusti:)




Viime päivät olen maalaillut isoja tilaustauluja. Olen lähetellyt niistä kuvia ja muuttanut ja jatkanut asiakkaiden toiveiden mukaan.  Kohta saan viettää lopettajaisia:)
 
 
                            Tässä vain osa taulusta. Taulun koko 120x160cm

 
                                                             Taulun koko 110x150cm
 
Paljastan kaikista tauluista tässä vaiheessa vain pienen siivun. Kun ovat valmiita tai kun ovat seinillä, näytän koko taulun.
 
                                                        Taulun koko 70x160cm
 
 
 Taulun koko 60x75cm
 
Mukavaa loppuviikkoa toivottelee Virpi
 
 
 




Ei kommentteja

Kiitos kommentistasi!