perjantaina, maaliskuuta 24, 2017

Konto

Häiritseekö kaikuminen?



Olen maalannut jo pitkään perinteisten taulupohjien lisäksi taidetta akustiikkalevyille. Kävin yks päivä hakemassa lisää levyjä KONTOlta. Sain mukaani blogiystäväni Villa Bohemian Hannan. Konton Sami esitteli meille tehdasta ja uusia tiloja, jotka he ovat saaneet. Konton levyt ovat Suomalainen, ekologinen valinta kaikumisen estämiseksi. Suunnittelimme myös uusia yhteistyökuvioita, joista kerron tuonnempana.







Heti kotiuduttuani Kontolta aloin maalata tilaustaulua Kristiinankaupunkin. Kerroinkin tästä postauksesani vierailustani siellä. Pääsin niin hyvään maalausvireeseen, etten malttanut mennä nukkumaankaan. Yöunet jäivät vähän lyhkäsiksi, mutta paikkailin niitä päiväunilla. Tällä viikolla olen maalannut tätä joka päivä. Nyt se alkaa olla viimeistelyä vaille valmis. Tällainen siitä tuli.
Samaan kotiin on valmisteilla toinen isompi taulu. Se on vielä keskeneräinen



Olen saanut joskus asiakkaaltani kivan viestin, että auringonpaisteella (tai kohdevalolla) taulu muuttuu veistokseksi. Tälle taululle taitaa käydä samoin.




Meillä on hiljaista. Monta suurta akustiikkalevyä nojailee seiniä vasten odottelemassa maalausta.

Aurinkoista viikonloppua toivottaa Virpi









2 kommenttia:

  1. Hei, näin vastikään yhden taulusi ystäväperheen seinällä ja ihastuin tyyliisi välittömästi. Nyt olen sitten lukenut blogejasi ja nauttinut taide-elämyksistä. Juuri tuo pintojen elävyys ja rosoisuus on erityisen kaunista ja tuo monta uutta ulottuvuutta töihisi. Pidän myös siitä, että monissa tauluissasi on suht vähäisellä värien käytöllä saatu aikaa hienoja tunnelmia. Erityisesti nuo taulut, joissa on ihmishahmoja, ovat puhuttelevia; niitä pysähtyy katsomaan pidemmäksi aikaa ja sieltä hahmottuu sitten monia uusia kohtia.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!