Jouten

Perjantaina 20.10.

Olen muutamaan kertaan tainnut mainitakin, että syksy on ollut hektinen. Kävi ilmi, että olin unohtanut pari juttua. Olin luvannut ottaa asiakkaaseen yhteyttä, mutta olinkin unohtanut. Tiesin vanhastaan, että kun näin alkaa käymään, olisi aika vetää happea. Aloin suunnitella lomamatkaa. Vanhimmilla tytöilläni oli hyvin samansuuntaiset haaveet. He olivat tienanneet matkarahansa 4H- yrityksiensä töillä.






Varasimme viime tinkaan matkan Teneriffalle, Puerto de la cruziin. Syysloman seutuvilla ei ollut enää kovasti matkavaihtoehtoja tarjolla, mutta meidän kriteerimme oli vain lämpö. Tiesimme, että Teneriffan eteläisellä puoliskolla olisi varmemmin aurinkoista, mutta tällä puolella kauniimmat, vehreät maisemat. Tätä puolta puolsi myös lukioikäisten shoppailuinto. Santa cruzin ostoskeskuksiin ja ostoskadulle oli bussilla meiltä vain puolen tunnin matka.




Halusimme edullisen matkan, joten hotellimme ei ollut mikään loistoisa. Se oli kuitenkin meidän mielestämme ihan hyvä, mutta sijaitsi korkealla rinteellä, joten sinne kavutessa 30 asteen helteessä tuli tuskanhiki pintaan.  Matkapakettiin ei kuulunut aamiainen, mutta maksoimme sen, sillä kokemuksesta tiedämme, että tavallisesti tukeva aamiainen korvaa lounaankin. Ensimmäinen hotelliaamiainen oli ankea, sillä leipä oli homeessa. Siitä tuli fiilis, että onkohan kaikki muukin vanhaa. Ei ollut aamiainen mikään makuelämys muutenkaan. Harmittelimme, että olimme varanneet aamiaisen, sillä hotellissamme oli iso jääkaappi ja keittotaso, joten olisimme hyvin kokanneet runsaan aamiaisen hotellillakin. Tuli jätettyä väliin useampikin aamiainen.







Lämpöä toivoimme ja sitä saimme. Asteita oli melkein koko ajan 30. Aurinko paistoi enimmäkseen, mutta pilvistäkin oli välillä. Tytöt uivat altaalla ja meressä ja snorklasivat. Minä luin kirjoja ja olin jouten. Keskustan rantaan en jaksanut raahata kirjaa ja wifikään ei pelittänyt. Siispä vain istuin ja ajattelin. Tuli pitkästynyt olo, jopa tylsää. Jännä tunne. En muista kokeneeni sellaista moneen vuoteen.






Katselin aaltojen loiskuntaa, kivien muotoja ja värejä. Katselin rakennusten muodostelmaa ja niiden värejä. Ajattelin uusia maalausaiheita. Katselin rapuja ja liskoja, joita vilisteli rantakivikossa ja muureilla. Vähän puistatti, kun tulivat liian lähelle. Minusta tuntui, että tarvitsin tällaisen pätkän joutenoloa. Minun ei tarvinnut palvella ketään. Ei huolehtia kenenkään syömisitä, läksyistä, kuskauksista, vaatteista. Minun ei tarvinnut selvitellä yhtäkään riitaa. Muutamiin sähköposteihin ja puheluihin vastailin. Viikko tuntui sopivalta ajalta olla tauolla, sillä ikävähän se yllätti kuitenkin kotijoukkoja ja hirveä maalausinto.








Olen mielissäni siitä, että omat lapset ovat niin helppoa ja kivaa matkaseuraa. Me kävelimme hirvittävän määrän kilometrejä, istuimme rannalla, etsimme ruokapaikkoja ja kiersimme niitä samoja kauppoja, joissa oli melkein sama tarjonta kaupasta toiseen. Onneksi löysimme viimeisenä iltana kivan puodin ja erittäin ystävällistä palvelua. Samalla kadulla oli toinenkin kiva kauppa ja yhtä ystävällinen myyjä. Näissä liikkeissä oli erilainen tarjonta ja mielenkiintoista designia.













Santa cruz:ssa kävimme kaksi kertaa bussilla. Eka kerralla kiersimme ostoskeskuksissa ja toisella kerralla kävelimme kauppakadun  päästä päähän. Ostin vain muutaman vaatteen itselleni, mutta tytöt ostelivat enemmänkin. Minun energiani meni pitkälle siihen, että keksin jokaisella jonkin kivan tuliaisen.


 




Hassua, että viikko muiden ruoilla saa aikaan innon takaisin kauhan varteen. Ravintoloista voisin mainita yhden, missä kannattaa käydä. Tyttären kaveri suositteli sitä meille. Kävimme siellä kaksi kertaa. Paikka oli siisti, eli tuli sellainen fiilis, että täällä tohtii syödä kaikkea (raskaana ollessa ruokamyrkytyksiä haluaa ihan erityisesti välttää).  Ravintola on hotelli Wallen alakerrassa. Tässä ravintolassa sai syödä 8e:lla buffetpöydästä kaikkea mahdollista jälkiruokineen. Hyviä vaihtoehtoja oli aika paljon. Juoma piti maksaa erikseen.




 


Kotiutumista seuraavan päivän siivosin ja maalasin kuin vimmassa. Hissuttelimme vielä toiseksi vanhimman tyttöni kanssa kahdestaan päivän kotona, sillä vanhin jäi Hesaan ja mies oli muun katraan kanssa Kuusamossa. Nyt odottelemme meille ystäväperhettä pohjoisesta. Joululaulut soivat, piparkakut on koristeltu, tortut leivottu, kynttilät palamassa, lahjat piilotettuna. Meillä on pikkujoulu!


Taideillan tunnelmissa yhä

Syyskuu oli oikein toiminnan kuukausi. Olin monessa jutussa mukana, että olen ihan täynnä intoa ja jonkin verran väsynyt. Tapasin kuukauden aikana valtavasti ihmisiä ja sain kertoa taitestani, työstäni.
Maalaamaankin ehdin, vaikkakin vähemmän, kun tavallisesti. Nyt olen lähinnä linnoittautunut kotiin ja kuljeskelen collareissa, joiden lahkeissa on maalin roiskeita. Maalailen nyt tilaustauluja, joita on aika paljon. Saan pitää vähän lomaakin tiiviin syksyn vastapainoksi.

Viime viikon perjantaina ajelin Ouluun. Matkalla vein yhden suuren tilaustaulun aivan ihanaan kotiin, jonka ikkunoista näkyy kauniisti peltoa ja metsää. Oli mukava nähdä, miten hyvin taulu sopi kodin väreihin ja ikkunasta avautuvan metsän väreihin. Kun taulu pääsee seinälle, se näkynee instagramissa täällä Honkainkeskella nimisellä tilillä. Olen itse seurannut tämän kauniin ig-tilin kuvia jo pitkään.



Matkalla vein toisenkin taulun, merimaiseman uuteen, nättiin kotiin Raaheen. Samalla kävin isäni kanssa purkamassa näyttelyn Kahvila Hipusta.



Oulussa pystytin sitten näyttelyn taideiltaa varten. Onneksi siskoni ja toisen siskon poika tulivat auttamaan taulujen ripustamisessa! Osa tauluista tosin jäi vielä joksikin aikaa kahvila Pihan seiniä koristamaan.

Kahvila Piha oli erittäin onnistunut valinta taideillaksi. Takuulla järjestämme uudelleen taideillan joskus tuolla. Kahvilan akustiikka oli todella hyvä musiikille. Henna-Mari lauloi todella kauniisti ja Emilia Soranta säesti taitavasti. Musiikki oli oli siis todella tasokasta! Laulutkin olivat juuri niin ihanan kaihoisia syyslauluja, kuin voi olla. Ihan liikutuin niitä kuunnellessa. He lauloivat mm. Syksy on saapunut kaupunkiin, Lapin kesä, On suuri sun rantas autius....
Näiltä naisilta on ilmestynyt yhteinen levy, Katseeni kohotan, jota voi tilata Täältä. Meillä on tuo levy soinut ahkerasti. Minä houkuttelin heitä tekemään seuraavaksi kaiholevyn. Sellaiset laulut uppoavat minuun ja oletan, että aika moneen muuhunkin. Toivottavasti innostuivat levyn tekoon!

Nautin todella paljon Oulun taideillasta ja oli mukava jututtaa ihmisiä. Merkittäväksi koin, että sattumalta kahvilassa oli pariskunta, jota en lainkaan tuntenut, mutta jonka kanssa juttelin. He ostivat myös pari taulua minulta.  Myöhemmin selvisi, että tämä mies on pikkuserkkuni!

Oulusta minulla ei valitettavasti ole kuvia, sillä kamerani WIFI lakkasi toimimasta, joten jouduin viemään sen huoltoon.


Olen lisäillyt muutamia uusia tauluja ja kortteja Verkkokauppaani. Nyt on pari akustiikkamaalaustakin päässyt kauppaan. Niitä teen pääasiassa vain tilauksesta.


Vähän olen jo joulufiiliksellä, sillä sivuilta löytyy nyt uusi tuoteryhmä: Joulu. Vuoden 2018 vuosikalenteri ilmestyy lähiviikkoina ja uusia joulukortteja myös. Uusia pieniä enkelitauluja on myös tuloillaan.

ps.
Tästä pääset lukemaan ihanan sisustusblogin, Kotini on helmeni, postausta akustiikkamaalauksistani. Mukana on myös alekoodi -15% kaikista verkkokaupan tuotteista. 


Zalka ja Pika

Olen kerran käynyt Sloveniassa. Siitä on pian kymmenen vuotta, kun kävin siellä mieheni ja tyttäremme Pajun kanssa, joka oli silloin alle vuoden ikäinen. Olimme haltioissamme Slovenian maisemista, siitä vehreydestä, Alpeista ja siisteydestä. Olimme tuolloin reissussa ystäväpariskuntamme kanssa. Olimme vierailulla yhteisen ystäväperheemme luona, jotka asuivat silloin Sloveniassa.

Kun syksyn alussa lukiolaisemme puhuivat, että koululle on tulossa vierailijoita Sloveniasta ja että heille etsitään majoitusperheitä, innostuin heti.

Viime sunnuntaina sitten saimme meille kaksi ihanaa tyttöä, Zalkan ja Pikan, Slovenaista.
Yhteinen kielemme oli englanti. Se ei ole heidänkään kotikielensä, joten heitä oli aika helppo ymmärtää. Olen onneton englannin kielessä.  Kun kieltä on tarvittu, minulla on ollut tapana olla hiljaa ja antaa parempien puhujien hoitaa puhepuolen. Tällä kerralla, kun tytöt olivat meillä ja kuulijoina vain oma perhe, yllätin itseni puhumasta enkkua. Oli siistiä, kun tulin ymmärretyksi ja jaksoin keskittyä kuuntelemaan ja ymmärtämään heidän puhettaan. Kun en ymmärtänyt, pyysin seiskaluokkalaista apuun.

Zalka ja Pika olivat molemmat kiinnostuneita taiteesta ja kyselivät paljon minun työstäni. Olin tietysti siitä tosi innoissani. He molemmat aloittavat opintonsa taidealalla.



Onneksi tänne sattuivat todella ihanat, lämpimät syyssäät, joten istuskelimme nuotiotulilla.
Tietysti ajoimme heidät myös saunaan, syötimme salmiakkia ja Fazerin sinistä Suomisuklaata, sekä lakkoja, leipäjuustoa ja karjalanpiirakoita.

Perjantaina kävin katsomassa heidän lukion kuoron esitystä. Todella tasokas on heidän koulunsa kuoro. Tykkäsin.

Olimme tosi iloisia, että saimme kotiimme juuri heidät, sillä he olivat niin kivoja tyyppejä. He kertoivat paljon kotimaastaan ja kyselivät Suomesta.

Haaveilemme, että seuraava perhematka suuntautuisi Sloveniaan.

(Kuvien julkaisuun lupa saatu:))