Jouten

Perjantaina 20.10.

Olen muutamaan kertaan tainnut mainitakin, että syksy on ollut hektinen. Kävi ilmi, että olin unohtanut pari juttua. Olin luvannut ottaa asiakkaaseen yhteyttä, mutta olinkin unohtanut. Tiesin vanhastaan, että kun näin alkaa käymään, olisi aika vetää happea. Aloin suunnitella lomamatkaa. Vanhimmilla tytöilläni oli hyvin samansuuntaiset haaveet. He olivat tienanneet matkarahansa 4H- yrityksiensä töillä.






Varasimme viime tinkaan matkan Teneriffalle, Puerto de la cruziin. Syysloman seutuvilla ei ollut enää kovasti matkavaihtoehtoja tarjolla, mutta meidän kriteerimme oli vain lämpö. Tiesimme, että Teneriffan eteläisellä puoliskolla olisi varmemmin aurinkoista, mutta tällä puolella kauniimmat, vehreät maisemat. Tätä puolta puolsi myös lukioikäisten shoppailuinto. Santa cruzin ostoskeskuksiin ja ostoskadulle oli bussilla meiltä vain puolen tunnin matka.




Halusimme edullisen matkan, joten hotellimme ei ollut mikään loistoisa. Se oli kuitenkin meidän mielestämme ihan hyvä, mutta sijaitsi korkealla rinteellä, joten sinne kavutessa 30 asteen helteessä tuli tuskanhiki pintaan.  Matkapakettiin ei kuulunut aamiainen, mutta maksoimme sen, sillä kokemuksesta tiedämme, että tavallisesti tukeva aamiainen korvaa lounaankin. Ensimmäinen hotelliaamiainen oli ankea, sillä leipä oli homeessa. Siitä tuli fiilis, että onkohan kaikki muukin vanhaa. Ei ollut aamiainen mikään makuelämys muutenkaan. Harmittelimme, että olimme varanneet aamiaisen, sillä hotellissamme oli iso jääkaappi ja keittotaso, joten olisimme hyvin kokanneet runsaan aamiaisen hotellillakin. Tuli jätettyä väliin useampikin aamiainen.







Lämpöä toivoimme ja sitä saimme. Asteita oli melkein koko ajan 30. Aurinko paistoi enimmäkseen, mutta pilvistäkin oli välillä. Tytöt uivat altaalla ja meressä ja snorklasivat. Minä luin kirjoja ja olin jouten. Keskustan rantaan en jaksanut raahata kirjaa ja wifikään ei pelittänyt. Siispä vain istuin ja ajattelin. Tuli pitkästynyt olo, jopa tylsää. Jännä tunne. En muista kokeneeni sellaista moneen vuoteen.






Katselin aaltojen loiskuntaa, kivien muotoja ja värejä. Katselin rakennusten muodostelmaa ja niiden värejä. Ajattelin uusia maalausaiheita. Katselin rapuja ja liskoja, joita vilisteli rantakivikossa ja muureilla. Vähän puistatti, kun tulivat liian lähelle. Minusta tuntui, että tarvitsin tällaisen pätkän joutenoloa. Minun ei tarvinnut palvella ketään. Ei huolehtia kenenkään syömisitä, läksyistä, kuskauksista, vaatteista. Minun ei tarvinnut selvitellä yhtäkään riitaa. Muutamiin sähköposteihin ja puheluihin vastailin. Viikko tuntui sopivalta ajalta olla tauolla, sillä ikävähän se yllätti kuitenkin kotijoukkoja ja hirveä maalausinto.








Olen mielissäni siitä, että omat lapset ovat niin helppoa ja kivaa matkaseuraa. Me kävelimme hirvittävän määrän kilometrejä, istuimme rannalla, etsimme ruokapaikkoja ja kiersimme niitä samoja kauppoja, joissa oli melkein sama tarjonta kaupasta toiseen. Onneksi löysimme viimeisenä iltana kivan puodin ja erittäin ystävällistä palvelua. Samalla kadulla oli toinenkin kiva kauppa ja yhtä ystävällinen myyjä. Näissä liikkeissä oli erilainen tarjonta ja mielenkiintoista designia.













Santa cruz:ssa kävimme kaksi kertaa bussilla. Eka kerralla kiersimme ostoskeskuksissa ja toisella kerralla kävelimme kauppakadun  päästä päähän. Ostin vain muutaman vaatteen itselleni, mutta tytöt ostelivat enemmänkin. Minun energiani meni pitkälle siihen, että keksin jokaisella jonkin kivan tuliaisen.


 




Hassua, että viikko muiden ruoilla saa aikaan innon takaisin kauhan varteen. Ravintoloista voisin mainita yhden, missä kannattaa käydä. Tyttären kaveri suositteli sitä meille. Kävimme siellä kaksi kertaa. Paikka oli siisti, eli tuli sellainen fiilis, että täällä tohtii syödä kaikkea (raskaana ollessa ruokamyrkytyksiä haluaa ihan erityisesti välttää).  Ravintola on hotelli Wallen alakerrassa. Tässä ravintolassa sai syödä 8e:lla buffetpöydästä kaikkea mahdollista jälkiruokineen. Hyviä vaihtoehtoja oli aika paljon. Juoma piti maksaa erikseen.




 


Kotiutumista seuraavan päivän siivosin ja maalasin kuin vimmassa. Hissuttelimme vielä toiseksi vanhimman tyttöni kanssa kahdestaan päivän kotona, sillä vanhin jäi Hesaan ja mies oli muun katraan kanssa Kuusamossa. Nyt odottelemme meille ystäväperhettä pohjoisesta. Joululaulut soivat, piparkakut on koristeltu, tortut leivottu, kynttilät palamassa, lahjat piilotettuna. Meillä on pikkujoulu!


Ei kommentteja

Kiitos kommentistasi!