Lintuja ja lakeutta -maalauksilla hiljaisuutta

Toisinaan minulle tulee olo, etten saa mitään aikaiseksi, mutta kun nyt katson viime kuukausien kuvia, niin olenhan minä aikaan saanut, ainakin maalausjuttuja. Kävin joku päivä hakemassa lastin akustiikkalevyjä. Minullahan ei ole kunnollisia tiloja niiden säilytykseen, joten nojailevat nyt seiniä vasten työtilassani, olkkarissamme ja keittiössämme. Meillä ei nyt ainakaan kaiu! Jotkut ovat ehtineet jo kyselemään, että olenko aloittanut heidän Habitaressa tilaamaansa akustiikkataulun. Nyt on monta aloitettuna ja pari valmiina.

Nämä kaksi  ovat viimeistä silausta vaille valmiita matkaan.

 Tämä taulu sai aiheensa runosta: "Taivaan muuttolinnun lailla"... Laitoin taulun nimeksi runosta lauseen: "Matkallansa muuttolinnut toistensa suojaan parveutui". Tämä taulu on iso, 120x240cm kokoinen. Tämä tulee uuden, korkean kodin portaikon yläpuolelle luomaan kauneuden lisäksi hiljaisuutta, akustiikkalevyä kun on.


Tämäkin taulu on iso 120x180cm kokoinen teos. Halusin tauluun tunnelman, että aamu valkenee, yön varjot väistyy. Toivon, että taulua katsoessaan tulisi rauhallinen ja valoisa tunnelma. Taulun nimeksi annoin  "Aamu valkenee".

Tämäkin taulu on nyt valmis. Tämä on ollut jo pidempään teon alla.
Tässä maalauksessa on lempeyttä ja voimaa!

Tässä yksityiskohta taulusta, niin näkee, mitan struktuurinen on taulun pinta.




Olin otettu, kun minulta pyydettiin maalauksia Seinäjoki-Areenan kabinettiin. Nämä ovat kaksi isoa akustiikkateosta, metri kertaa, eli  yhteensä neljä metriä pitkä teos. Tämä sai nimekseen " Lakeus, maisemani". Abstraktista maalauksesta voi erottaa lakeuden pellot ja Seinäjoen siluetin. Näiden taulujen tarkoitus on luoda kauneutta ja samalla poistaa tilan kaikua.

Kun kävin asentamassa taulut mieheni kanssa Areenaan, huomasin unohtaneeni pienemmän kameran putken kotiin. En saanut siis mahtumaan maalauksia edestäpäin samaan kuvaan. Käyn joku päivä uudelleen Areenassa kameran kanssa.

Areenan uusien tilojen sisustussuunnitelmasta vastaa sisusstussuunnittelutoimisto Mäkelä & Roos, jossa suunnittelijoina toimivat kaksi sydämellistä vahvaa naista, Nina Mäkelä ja Tiina Roos. 


Tänään olen ehtinyt kuunnella muutaman tunnin hiljaisuutta. Olen maalannut takkatulen ääressä. Äsken palasivat koululaiset juttuineen. Näemmä söivät välipalaa ja jättivät voit ja juustot pöytään (miten ne sais opetettua?) ja häipyivät pihamökkiin läksykirjoineen. Minun taitaa olla aika siirtyä kotitöiden pariin.

ps. Verkkokaupassani on nyt vuoden 2018 seinäkalenterit ja uusia joulukorttimalleja.
ps2. Toimiontojen talon taidenäyttely jatkuu vuoden loppuun saakka.
ps3. ARVONTA facesivuillani, Tervetuloa osallistumaan!

Mukavaa tiistaita toivottelee Virpi

Ei kommentteja

Kiitos kommentistasi!