Lumen toivossa


                                                       Tulispa lunta lakeuksille...

ja tulispa koko Suomeen...


Muutama vuosi sitten oli musta joulu. Maalasimme lasten kanssa ikkunoihin lumiset maisemat ja laitoimme pieniä pumpulipalloja lankaan ja niitä ikkunaan, niin kuin lapsena ruukattiin tehdä. Sammutimme valot, niin näytti melkein jouluiselta. Minulla on kuvia aattopäivän kävelyretkeltä. Niistä näkee, miten nurmikko vihersi ja aurinko paistoi kirkkaasti. Joulupukit ajelivat ohitse ja vilkuttivat meille. Oli hämmentävä olo, mutta jouluiloa se ei sentään vienyt. 

Jouluenkeleitä

 
Kaksi vanhinta tytärtäni olivat myymässä taulujani ja omia leivonnaisiaan Maalaismarkkinoilla Seinäjoen Torikeskuksessa. Kauppa kävi hyvin ja uusia taulutilauksiakin on jo ehtinyt tulla. Kiitos:)!

(tästä tyttöjen leivontablogiin)

Kokkolan Vanhan ajan markkinoilla ystäväni myi joululeivonnaisiaan ja ihania käsitöitään, sekä taulujani. Sielläkin oli jonkin verran taulukauppoja käyty. Huippua. Kiitos:)!

Ajatella; minun ei tarvinnut mennä seisoskelemaan taulujeni taakse, vaan toiset hoitivat sen puolestani. Vaikken muuten ole ujo, niin tässä asiassa olen. Mielenkiinnolla kuuntelin markkinoiden jälkeen, kun nämä kolme torimyyjää kertoivat, mitä olivat asiakkaiden kanssa jutelleet ja mitä kommentteja tauluista oli tullut. Tuli tunne, että olisinpa ollut itsekin mukana. Eräs asiakas oli jopa kirjoittanut kirjeen tyttöjeni mukana minulle. Mikä mahtava yllätys!






Sisustus room 2 liike avasi vihdoinkin ovensa.
Siellä on muutama tauluni somisteena ja myynnissä.

Kuvia täällä liikkeestä ja tauluista


Terveisiä myrskystä

                                                    Myrsky-taulu

Takana huonosti nukuttu yö. Seija-myrsky se siellä riehui. Meteli oli yhtä kovaa, kuin ukkosella. Rätinää, pauketta, rapinaa ja kolketta. Lapsetkin heräsivät yksi toisensa perästä ja pienimmät hiippailivat meidän viereen. Tämä on todella harvinaista, sillä ovat niin sikeäunista sakkia. Katselin keskellä yötä pihalle, miten männyt huojuivat alhaalta asti. Mietin, että mikähän niistä mahtanee kaatua ensimmäisenä. Yhtään puuta kai ei pihaltamme kuitenkaan kaatunut. Lasten koulun pihasta oli pari isoa mäntyä mennyt nurin. Ainoat tuhot meillä taisivat olla pitkin pihamaata lennelleet pulkat (niistä lähtee melkoinen meteli) ja katkeilleet puiden oksat.

Jouluaskareita ja joulumarkkinoita

 
 
Ehkä eka kerran elämässäni minulla on joulukiireitä.
Niin kuin kai melkein kaikki, minäkin rakastan joulua. Jouluvalmistelut aloitan aina hyvissä ajoin. Minun valmisteluni eivät tarkoita joulusiivoja, sillä meillä tehdään vain ihan tavallinen viikkosiivous jouluksi. Jouluvamistelut tarkoittavat minulle fiilistelyä, joululaulujen kuuntelua, jouluvaloja, suklaata, joulutaulujen maalaamista, askartelua lasten kanssa, kinuskin keittelyä ja uusien leivontareseptien kokeiluja....

Tämän jouluna aikaan muu fiilistely on jäänyt vähemmälle ja maalaus enemmälle huomiolle. Mukavia joulukiireitä siis. Olen tehnyt tilaustöitä valmiiksi ja enkelitauluja joulumarkkinoille.

Ensi lauantaina 14.12 enkeleitä myynnissä Seinäjoen Torikeskuksessa Maalaismarkkinoilla klo 10-16 ja samana päivänä Kokkolassa Vanhan ajan joulumarkkinoilla Kotiseutumuseolla.


Korttitilaukset ilman postituskuluja

Jouluun asti saat tilata kaikkia korttejani ilman postituskuluja. Tilaukset sähköpostilla:keltainenkeinutuoli@anvianet.fi





Taulujani Tuurissa

Tuurissa, Keskisen kyläkaupassa on Matti V Toivolalla galleria, joka myy laadukasta, kotimaista taidetta. Siellä on nyt myynnissä myös minun taulujani. Galleria on yllättävän iso. Läheskään kaikki taulut eivät näy käytävälle. Siellä on paljon ja monenlaisia tauluja. Sari Haapaniemen työt ovat eniten minun makuuni. Niitä siellä on monta.

Gallerian facebooksivuille tästä   ja tässä Ilkan juttu yrittäjästä

Pakkasyö on...

 
Pakkas yö on...
(Tilaustyö)
 
Ihanaa, kun tuli lunta. Oli ihan erilaista käydä lenkilläkin, kun ei ollut niin synkkää. Lenkin jälkeen teki mieli maalata jotain jouluista. Tämä taulu on ollut kesken ja nyt se sai viime silauksen tai toisiks viime, nimittäin taas kävi niin, kuten aina ennenki, että luulen taulun olevan valmis ja kun kuvaan sen, niin huomaan, että se sittenkin kaipaa vielä jotain. Kuun nenän kohdalta taivas vaatii vielä vähän mustaa ja luntakin tarvitaan enemmän:)
 
 
 

Postipaketti ja Arvonta

Tänään tuli hämmentävä postipaketti. Siinä oli kortti, Ilkan lehtileike ja kaksi ihanaa neulottua mekkoa. Paketin lähettäjä oli tykästynyt Ilkan juttuun ja koska hänellä itsellään oli kaksostytöt, nyt kai jo aikuiset tai nuoret?, hän halusi lähettää meidän kasostytöillemme neulotut mekot. Lähettäjä halusi pysytellä nimettömänä, joten hämmästynyt KIITOS tätä kautta sille ihanalle ihmiselle, jos hän sattuu blogiani lukemaan. Laitan kuvan myöhemmin, kuin ehdin.

Metsolan kannel -blogissa on YLLÄTYSARVONTA, Ride arpoo pinon korttejani. Metsolaan Tästä

Uudet kortit

JOULUKORTTEJA JA ONNITTELUKORTTEJA
 
Valkoisia taustoja valkoista taustaa vasten. Eipä näitä kortteja tämän paremmin saa esille, mutta laitan tähän nuo ryhmäkuvatkin, niin näette paremmin millaisia nämä ovat.
 
Korttien hinnat 1kpl=1e ja 15kpl=10 euroa. (Lisäksi tulee postimaksu. Se on 15 kortilta 0,90e)
Laita minulle sähköpostia ja ilmoita, mitkä kortit haluat, minä laitan tilinumeron ja kun olet maksanut, niin laitan kortit postiin. S-postiosoitteeni: keltainenkeinutuoli@anvianet.fi
 
Kortteja myy Seinäjoella Idea Nalle, Prismassa
Raahessa Alman Kammari
Kuortaneella Kuortaneen kirjakauppa
 
Enkeli ja ruusu
 
Tontut katsovat kuuta
 
 
 
Minä lämmitän sinua  
 
 
Tonttu ja kettu
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Suojelusenkeli
 
 
 
 
 Ottaisin minä mörrimöykyn 
 
 
 
Ihastuneet 
 
 
Vihreätuttinen vauva 
 
 

 
Vanhemman malliston enkelikortit sopivat hyvin myös joulukorteiksi. 
Vanhemmat kortit löytyvät täältä Korttikauppaan tästä

Uusia tauluja kodeissaan

 
Sähköpostissa tuli tänään tällainen kuva. Kiitos! Ihana koti, tykkään erityisesti noista tyylikkäistä tuoleista ja vaikka ite sanonkin, niin tuo taulu sopii tuohon älyttömän hyvin. Taulun nimi on kotiinpaluu. Kadulta näkee ikkunoihin ja jossakin ikkunassa on lämmintä, kodikasta valoa.
 
 Sain kunnian maalata tilaustyön yhden perheen tulevalle vauvalle, esikoiselle suojelusenkelitaulun.


Kirjastolla

Kävin tänään kuvaamassa Nurmon kirjaston näyttelyä, kun en pystytysvaiheessa hoksannut. Huomenna pitäisi käydä siellä mittomassa muutamaa taulua ja liimailemassa"varattu"- lappuja. Mutta koska en kehtaa laukata siellä kokoajan, mieheni lupautui suorittamaan tämän tehtävän:).

Lauantaiaamuna menen purkamaan Hipun näyttelyä Raaheen ja pikkuveljeni pystyttää samalla sinne omaa näyttelyään. Mitä isot edellä...;)





Enkeli ja ruusu

 

 
 
Tämä enkeli lensi uuden kodin seinälle. Tästä enkelistä on tulossa kortti. Lähetin äskettäin korttimallit painoon. Tulossa on tämän enkelin lisäksi 3 jouluista korttia, pari vauvaonnittelukorttia ja pari muuta onnittelukorttia. Tämän viikon lopulla pitäisi saada paketillinen painosta. Jään odottelemaan...

Koivukuja

Kun olin ihan pikkuinen, kotiimme kuljettiin koivukujaa pitkin. Muutimme myöhemmin, mutta lapsena, kun piirtelimme haavekotien kuvia, minun talooni kuljettiin aina koivukujaa pitkin.

Sitä en kotitielleni saanut, mutta metsätien kumminkin. Tämä taulu on tilaustyö tilaan, johon kuljetaan ihanaa, kotoista koivukujaa pitkin. Sain vapaat kädet taulun maalaamiseen. Aiheen keksin heti. Väreiltään sen pitäisi ainakin käydä, sillä olen maalannut tämän suurimmaksi osaksi samoilla seinämaaleilla, kun tilan seinätkin. Ihan vähän jännittää, että tykätäänkö tästä...


Taulun koko 50x100cm

Juttu Ilkassa 26.10

Linkki juttuun

Tauluja kodeissa

Olen jo pitkään aikonut tehdä tänne omaa sivua tauluista, jotka ovat päätyneet ihanien kotien seinille. Minulla on kaino toive, että jos olet ostanut minulta taulun, niin kuvaisit sen kotiseinälläsi niin, että ympäristöä vähän näkyisi ja lähettäisit sen minulle. Olen jo saanut joitakin kuvia. Joitain olen itse kuvannut. Tässä linkki faceen yhdestä taulustani ja kohta laitan tänne itse lisää.

Kaupunkikodissa




ja täälläkin näytti olevan ihan yllättäen taulujeni kuvia. Tämän kodin tauluista minulla on itse kuvaamianikin kuvia.

Mutta ennen kuin kukaan ennättää kysyä, niin en maalaa muotokuvia. Liian vaikeita/aikaavieviä minulle. Pienkikin siveltimen veto voi muuttaa kohteen ihan erinäköiseksi ja yrittääppä vielä miellyttää kohdetta.... Nämä olivat silti hyvää harjoitusta minulle

Metsolassa

Tässä ottamiani kuvia tauluistani uudessa, kauniissa kodissa.



 
Nämä allaolevat kuvat sain sähköpostiini, kiitos!  Ja nämä kaikki tulevat tuonne yläbanneriin erillisen sivun taakse, kun joudan laittamaan.
 
 
 
 
 

Näyttely Nurmon kirjastossa 21.10-17.11

Tuli pieni aikataulumuutos Nurmon näyttelyyn.

"Valot taas heijastuu asfalttiin" - Akryyli-sekatekniikkamaalauksia Nurmon kirjastossa. Tervetuloa!



Kiitos


En minä tiedä, miten saisin välitettyä sen kiitoksen, mitä nyt tunnen. Olen saanut niin paljon ihanaa palautetta näyttelystä. Taulujakin  on varattu jo monta ja tilaustöitä tullut. Ihan huippua! Toivottavasti tilaustyöt onnistuvat. Olen päättänyt tallettaa kaiken tämän hyvän mieleni sisälle sitä päivää varten, kun saan huonoa palautetta tai ketään ei kiinnostakaan tauluni. Sitäkin vähän pelkään, mutta nyt iloitsen.

ja nyt maalipurkille



ps. Käsityömessuilla kävin puoli päivää edustamassa sisustus room2 osastoa. Siellä oli pari tauluani somisteena

Tässä kopioituna juttu Raahen-Seutu lehden nettiversiosta

Teksti ja kuva Sari Ohinmaa

Virpi on ehta luonnonlahjakkuus

 
 
 
 
Esikoisnäyttelyn pystyttäminen syntymäkaupunkiin jännitti Virpi Mäkistä.
Raahelaisessa kahvila Hipussa oli sentään vastassa jotakin hyvin tuttua: samantyyppinen keltainen keinutuoli, jossa Mäkinen maalaa pienimpiä töitään kotonaan Seinäjoella.
Viitisen vuotta tosi mielellä maalannut Mäkinen on yhdeksänlapsisen perheen äiti, koulutukseltaan merkantti, lähihoitaja ja sosionomi. Vanhin lapsista on 13-vuotias, nuorin 10 kuukautta.
Nainen itse on yhdeksänpäisestä sisarusparvesta kotoisin, joten lapsilaumassa ei ole hänelle mitään uutta ja ihmeellistä. Lapset ovat ihme ja lahja ja ne on otettu vastaan. Kuvantekeminen lävistää Mäkisen elämän, joten lapsiluku ei sitä hidasta, päinvastoin. Elämä on hänelle koko ajan elämää.

Hipun näyttelyssä hämmästyttää Mäkisen valmius kuvantekijänä.
Hänellä on oma tyylinsä, jossa on piirustuksellisuutta, mutta myös rohkeaa tyylittelyä ja suurpiirteistä tunnelmointia. Tuntuu, että tunne on vienyt palettiveistä enemmänkin kuin ajattelu.
Kuvissa on syvyyttä ja uskallusta. Niitä voi kuvatekstittää omilla ajatuksillaan. Kai tulet ennen kuin pimeään mä jään on hyvä esimerkki kaihtamattomasta, riisutusta tyylistä.
Mitä lähemmäs esittävää Mäkinen menee, töihin tulee selittävyyttä ja mielenkiinto karisee. Etäisyys on Mäkisen juttu, siinä on hänen voimansa.

Kaikki alkoi vahingossa. Yksi ja toinen alkoi pikku hiljaa ostella töitä Mäkisen käsistä. Vakavammin hän alkoi paneutua maalaamiseen maatessaan sairaalassa Seinäjoella kaksosia odottaessaan. Muutaman viikon pakkolevon aikana alkoi syntyä kuvia – ja ne menivät kaupan.
Innostavaa on myös seinäjokisen sisustussuunnittelijan kanssa alkanut yhteistyö. Mäkinen maalaakin monet töistään tilauksesta.

Tuulen laulu -näyttely Kahvila Hipussa Raahessa 9.11. saakka.





Taidenäyttely Raahessa Kahvila Hipussa nyt

 30.9 - 9.11. 2013. Tervetuloa!:)
 
 

 
 

 
 
 

Tuulen laulu
Virpi Mäkisen akryyli-sekatekniikkamaalauksia
Olen Raahesta kotoisin ja tuuli vinkuu korvieni välissä vieläkin. Tuulen laulussa lyövät aallot rantaan, lentävät ilmassa hehkuvan keltaiset lehdet. Seisovat Brahenkadun puiset talot, kauniisti ja arvokkaasti. Ikkunoista tuikkivat lämpimät valot syyskuun kiiltävänmustaan iltaan.
 
Ikävä kotiseudulle iskee syysmarkkina-aikaan. Kuin lapsena hyvässä myötätuulessa vintattiin kohti museonrantaa. Minun mereni on nykyään Etelä-Pohjanmaan lakeus. Tieni on kulkenut Seinäjoelle. Yhdeksän lapsen äitinä ja yhden miehen vaimona elämä on värejä täysi. Ateljeeni on keltainen keinutuoli. Siihen istahdan, kun talo illalla hiljenee. Paletti ja pensselit alkavat laulaa. Tämän näyttelyn maalaukset kertovat meri-, kaupunki- ja lapsuustunnelmista.
 
 
 
Tässä siis näyttelyn esittelyteksti, jonka siskoni kirjoitti yhteisten ajatustemme pohjalta.

Korttiale:)

Taidenäyttelyn kunniaksi taidekortit alennuksessa. Nyt 1kpl = 1e ja 15kpl = 10e

                                                                                  A4 Printit 1kpl 5e ja 3kpl = 10e


Korttikauppa


Raahessa kortteja myy Alman Kammari 

"Tulisit aivan hiljaa..."

 
 
"Tulisit aivan hiljaa..."
 
( Saima Harmajan runosta)
 
 
Tänään siskoni ovat auttaneet minua nimeämään näyttelyyn tulevat taulut. Voin siis huokaista helpotuksesta siltä osin. Suurin osa tauluista on saanut tunnelmansa haikeista, kauniista lauluista ja runoista. Minua vaivaa, kun tuossa kuvassa talon seinä näyttää vinolta, mutta taulussa se ei ole vino. Kun rajaa kuvan, niin se vetää vähän viivoja vinksalleen.

" Kai tulet pian ennen, kuin pimeään mä jään..."

 
 
Päässäni soi syyslaulu, siitä syntyi taulu.













Männyt, nuo turvalliset, varmat puut


Sain alkukesästä tilaustyön: männynrunkoja.
Koko kesän olen niitä katsellut eri valossa, katsellut läheltä ja kaukaa, ihastellut. Minusta tuntuu, että männyt ovat turvallisia, varmoja puita. Olen kesän aikana maalannut monta taulullista männynrunkoja opettelumielessä ja männyistä intoutuneena. Näyttelyihinkin taitaa tulla jokunen mänty...




Vuodenaikoja

 
 
" Ottaisin minä mörrimöykyn, jos vain kiinni saisin"

















 

 
 
 
Tilaustyö