Zalka ja Pika

Olen kerran käynyt Sloveniassa. Siitä on pian kymmenen vuotta, kun kävin siellä mieheni ja tyttäremme Pajun kanssa, joka oli silloin alle vuoden ikäinen. Olimme haltioissamme Slovenian maisemista, siitä vehreydestä, Alpeista ja siisteydestä. Olimme tuolloin reissussa ystäväpariskuntamme kanssa. Olimme vierailulla yhteisen ystäväperheemme luona, jotka asuivat silloin Sloveniassa.

Kun syksyn alussa lukiolaisemme puhuivat, että koululle on tulossa vierailijoita Sloveniasta ja että heille etsitään majoitusperheitä, innostuin heti.

Viime sunnuntaina sitten saimme meille kaksi ihanaa tyttöä, Zalkan ja Pikan, Slovenaista.
Yhteinen kielemme oli englanti. Se ei ole heidänkään kotikielensä, joten heitä oli aika helppo ymmärtää. Olen onneton englannin kielessä.  Kun kieltä on tarvittu, minulla on ollut tapana olla hiljaa ja antaa parempien puhujien hoitaa puhepuolen. Tällä kerralla, kun tytöt olivat meillä ja kuulijoina vain oma perhe, yllätin itseni puhumasta enkkua. Oli siistiä, kun tulin ymmärretyksi ja jaksoin keskittyä kuuntelemaan ja ymmärtämään heidän puhettaan. Kun en ymmärtänyt, pyysin seiskaluokkalaista apuun.

Zalka ja Pika olivat molemmat kiinnostuneita taiteesta ja kyselivät paljon minun työstäni. Olin tietysti siitä tosi innoissani. He molemmat aloittavat opintonsa taidealalla.



Onneksi tänne sattuivat todella ihanat, lämpimät syyssäät, joten istuskelimme nuotiotulilla.
Tietysti ajoimme heidät myös saunaan, syötimme salmiakkia ja Fazerin sinistä Suomisuklaata, sekä lakkoja, leipäjuustoa ja karjalanpiirakoita.

Perjantaina kävin katsomassa heidän lukion kuoron esitystä. Todella tasokas on heidän koulunsa kuoro. Tykkäsin.

Olimme tosi iloisia, että saimme kotiimme juuri heidät, sillä he olivat niin kivoja tyyppejä. He kertoivat paljon kotimaastaan ja kyselivät Suomesta.

Haaveilemme, että seuraava perhematka suuntautuisi Sloveniaan.

(Kuvien julkaisuun lupa saatu:))

Ei kommentteja

Kiitos kommentistasi!